Troilus ja Cressida
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Troilus ja Cressida





Näytelmän henkilöt:


PRIAMUS, Troian kuningas.

HECTOR, |

TROILUS, |

PARIS, | hänen poikansa.

DEIPHOBUS, |

HELENUS, |

AENEAS, | Troian sotapäälliköitä.

ANTENOR |

CALCHAS, troialainen pappi, joka on luopunut kreikkalaisten puolelle.

PANDARUS, Cressidan setä.

MARGARELON, Priamuksen äpäräpoika.

AGAMEMNON, kreikkalaisten ylipäällikkö.

MENELAUS, hänen veljensä.

ACHILLES, |

AJAX, |

ULYSSES, | kreikkalaisten sotapäälliköitä.

NESTOR, |

DIOMEDES, |

PATROCLUS, |

THERSITES, muotopuoli ja törkeä kreikkalainen ilveilijä.

ALEKSANDER, Cressidan palvelija.

Troiluksen palvelija, Pariin palvelija, Diomedeen palvelija.

HELENA, Menelauksen puoliso.

ANDROMACHE, Hectorin puoliso.

CASSANDRA, Priamuksen tytär, tietäjä.

CRESSIDA, Calchaan tytär.

Troialaisia ja kreikkalaisia sotureita, ja seuralaisia.



Tapaus Troiassa ja kreikkalaisten leirissä Troian edustalla.





PROLOGI


		Tapaus Troiassa on. Vihan vimmass'
		On Kreikan saarist' ylväät ruhtinaat
		Ateenan lahteen laivans' ohjanneet,
		Kamalan sodan virkaajia täynnä
		Ja aseita. Kuuskymment'yhdeksän
		Kuningaskruunun kantajaa Ateenast'
		On mennyt Phrygiaan; on vannoneet he
		Hävittää Troian, jonka linnass' uinuu
		Helena, Menelauksen puoliso,
		Ja Paris, ryöstäjänsä. Siitä sota.
		Tulevat Tenedokseen, johon laivat
		Syvästä ruumastansa tyhjentävät
		Sotaisan lastin. Troian tantereelle
		Ravakat, raittiit Kreikan miehet nostaa
		Upeat telttansa. Kuus porttia
		On Priamuksen kaupungissa – Chetan,
		Dardanian, Thymbrian, Troian, Heliaan
		Ja Antenorin – joiden vahvat pönkät
		Ja kireät ja tiukat telkimet
		Salpaavat Troian pojat kaupunkiinsa.
		Odotus, kiihkomieltä kutkutellen
		Niin Kreikan niinkuin Troian leirissä,
		Jo panee kaikki vaaraan. – Prologina
		Aseissa tulen,[1 - Aseissa tulen. Tavallisesti oli prologin esittäjä mustassa samettipuvussa, mutta tässä hän on puettuna "aineen laadun mukaisesti", s.o. haarniskaan.] en siks, että turvaan
		Tekijän kynään, näyttelijän ääneen,
		Vaan aineen laadun mukaan ollakseni,
		Ja kerron teille vain, ett' esitys
		Sivuuttaa sodan alkutapaukset
		Ja keskelt' alkaa, käyden käsiks siihen,
		Mik' edullisinta on näytelmälle.
		Kehukaa, moittikaa: on ehto vapaa;
		Hyvin tai pahoin: se on sodan tapaa.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS





Ensimmäinen kohtaus




Troia. Priamuksen hovilinnan edusta.

(Troilus, aseissa, ja Pandarus tulevat.)


TROILUS.

		Pois nämä aseet! Kutsu asepoika!
		Miks Troian ulkopuolla taisteleisin,
		Näin tuima kun on sota sisäinen?
		Se troialainen, joll' on sydän vielä,
		Sotahan menköön; Troilus sit' on vailla.

PANDARUS.

Tuost' eikö koskaan tule valmista?

TROILUS.

		Luja Kreikan mies on, lujuudessa viisas,
		Viisaudess' uljas, uljuudessa hurja;
		Mut minä naisen kyynelt' epatompi,
		Kesympi unta, tyhmää typerämpi,
		Enemmän alla päin kuin tyttö yöllä,
		Ja saamaton kuin kokematon laps.

PANDARUS.

No niin, tästä olen jo tarpeeksi sinulle puhunut; mitä minuun tulee, niin minä en siihen sen enempää kajoo enkä siitä piittaa. Joka haluaa vehnäistä kakkua, sen täytyy odottaa jauhamista.

TROILUS.

Enkö minä ole odottanut?

PANDARUS.

Niin, jauhamista; mutta täytyy myöskin odottaa seulomista.

TROILUS.

Enkö ole odottanut?

PANDARUS.

Niin, seulomista; mutta täytyy vielä odottaa taikinan nousemista.

TROILUS.

Lakkaamatta olen odottanut.

PANDARUS.

Niin nousemista; mutta siihen tulee vielä vastaaminen, leipominen, uunin lämmitys ja kypsentäminen; täytyypä vielä odottaa jäähtymistäkin, muuten poltat huulesi.

TROILUS.

		Ei kärsiväisyys, vaikk' on jumalatar,
		Vähemmän viero kärsintää kuin minä.
		Priamus-kuninkaan kun pöydäss' istun,
		Ja kaunis Cressida kun mieleen tulee, —
		Haa, petturi! – vai tulee! – Siin' on aina.

PANDARUS.

No niin, hän näytti eilen illalla kauniimmalta kuin mitä koskaan hän tai kukaan muukaan nainen minusta on näyttänyt.

TROILUS.

		Sanoa aioin vain: kun huokaus oli
		Halaista, niinkuin vaaja, sydämmeni,
		Niin, ettei isäni ja Hector huomais,
		Ma huokauksen, – niinkuin aurinko
		Selittää myrskyn – hymyn kurttuun peitin.
		Mut murhe, joka teko-iloks vääntyy,
		On niinkuin pila, joka tuskaks kääntyy.

PANDARUS.

Jos ei hänen tukkansa olisi hiukan tummempi kuin Helenan – vaan vähät siitä! – niin ei olisi näillä kahdella mitään väliä; mutta, mitä minuun tulee, niin on hän minun orpanani; en tahtoisi, niinkuin sanotaan, ylistää häntä; mutta soisin, että muuan olisi kuullut, mitä minä kuulin hänen eilen sanovan. En tahdo sisarenne Cassandran älyä halventaa, mutta —

TROILUS.

		Oi, Pandarus! Oi, kuule, Pandarus, —
		Kun sanon: "Siinä toivo meni järveen",
		Niin älä kysy, kuinka monta syltä
		Se syväss' on. Kun sanon: "Cressidaa
		Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis",
		Valaen sydämmeni avohaavaan
		Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen;
		Puheessas kättelet, oi, tuota kättä,
		Min rinnall' itse valkeus on kuin muste,
		Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä,
		Min hellän puristuksen rinnalla
		On höyhen kova, vienoin kosketuskin
		Kuin kyntömiehen koura karkea.
		Noin sanot tottakin, kun minä sanon,
		Hänt' että lemmin; mutta noin kun sanot,
		Niin joka haavaan, jonka lempi iski,
		Sa balsamin ja öljyn sijaan pistät
		Sen veitsen, joka nämä haavat löi.

PANDARUS.

Minä sanon vain totuuden.

TROILUS.

Et, sinä et sano senkään vertaa.

PANDARUS.

Totta totisesti, minä en ryhdy koko asiaan. Olkoon hän, mikä on; jos on kaunis, niin sitä parempi hänelle; jos ei, niin on hänellä apukeinot omassa hallussaan.

TROILUS.

Hyvä Pandarus! Mitä tarkoitat, Pandarus?

PANDARUS.

Vaiva vaivan palkka! Hän ajattelee halpaa minusta, ja sinä ajattelet halpaa minusta; tulen ja menen, menen ja tulen, mutta vähän saan kiitosta vaivastani.

TROILUS.

Mitä? Oletko suuttunut, Pandarus? Ja minuunko?

PANDARUS.

Siksi että hän on minulle sukua, siksi hän ei ole yhtä kaunis kuin Helena; jos hän ei olisi sukua minulle, olisi hän yhtä kaunis perjantaisin, kuin Helena on sunnuntaisin. Mutta mitä minä siitä välitän? En, en välitä, vaikka hän olisi musta kuin murjaani; se on minusta yhtä kaikki.

TROILUS.

Minäkö sanon, että hän ei ole kaunis?

PANDARUS.

Minä siitä viisi, sanotko vai etkö sano. Hän on hölmö, kun jäi tänne isästään.[2 - Hölmö, joka jäi tänne isästään. Sh: n keskiaikaisten lähteiden mukaan – sanotaan, että hän ei Homerosta tuntenut – oli Calchas "oppinut piispa Troiassa", jonka Priamus lähetti Delphiin oraakelilta tiedustamaan, miten sota päättyisi. Apollo ennusti huonoa loppua troialaisille ja neuvoi häntä menemään kreikkalaisten puolella, jota neuvoa hän noudattikin, jättäen tyttärensä Troiaan Pandaruksen hoitoon.] Menköön kreikkalaisten tykö; sen minä hänelle sanon, kun ensi kerran hänet näen. Mitä minuun tulee, niin minä en enää piittaa enkä välitä asiasta niin mitään.

TROILUS.

Pandarus, —

PANDARUS.

En, totta vieköön!

TROILUS.

Rakas Pandarus, —

PANDARUS.

Älä, älä puhu minulle mitään! Minun puolestani kaikki saa olla niinkuin on, ja sillä hyvä.



(Pandarus menee. Hätätorvea soitetaan.)


TROILUS.

		Vait, julma hälytys! Vait, jylhä ääni!
		Molemmin puolin ovat narreja.
		Helena liekin kaunis, noin kun häntä
		Punaavat joka päivä verillään.
		Mua moinen seikka taisteluun ei kutsu,
		Se liian halpa mun on miekalleni.
		Mut Pandarus – oi, taivaat, tätä tuskaa! —
		Luo Cressidan hän yksin voi mua auttaa;
		Vaan hän on kosjomieheks yhtä jyrkkä
		Kuin tyttö tylyn-kaino kosinnalle.
		Apollo, sano, rakkaan Daphnes kautta,
		Mitä Cressida on – Pandarus – ja minä.
		Oi, vuode Cressidan on Intia,
		Miss' uinuu hän kuin helmi; Ilionin[3 - Ilion on tässä Troian kuninkaallinen linna.]
		Ja hänen linnansa on välill' ärjy,
		Levoton meri; minä kauppias;
		Ja Pandarus, tuo purjemies, mun heikko
		On toivoni ja luotsini ja laivani.



(Sotamelskettä. Aeneas tulee.)


AENEAS.

No, Troilus, miks' et ole taistelussa?

TROILUS.

		Siks etten ole; siinä naisen vastaus,
		Kun naisekast' on olla sieltä poissa.
		Mit' uutta tänään taistotantereelta?

AENEAS.

On Paris mennyt kotiin; haavan sai.

TROILUS.

Sen kuka hälle antoi?

AENEAS.

Menelaus.

TROILUS.

		Siis verta vuotakoon! Ei haittaa kai,
		Jos Menelauksen sarvest' iskun sai.



(Sotahuutoja.)


AENEAS.

Haa, kuules! Tuoll' on leikki verratoin.

TROILUS.

		Kotona paras, "voisin" jos ois "voin".
		Mut leikkiin tuonne! Menetkö sa mukaan?

AENEAS.

Juur' kiireesti.

TROILUS.

Siis mennään yhtä sukaan.



(Menevät.)





Toinen kohtaus




Sama paikka. Katu.

(Cressida ja Aleksander tulevat.)


CRESSIDA.

		Ken tuosta kulki?

ALEKSANDER.

		Kuningatar Hecuba
		Ja Helena.

CRESSIDA.

		Ja minne?

ALEKSANDER.

		Itätorniin,
		Jok' yli laakson kohoo, taistelua
		Näkemään. Hector, jonka mielenmaltti
		On vankka niinkuin hyve, suuttui tänään,
		Andromachea torui, miestään löi,
		Ja, niinkuin sodass' oisi kotitöissään,
		Ol' aseiss' ennen päivän nousua
		Ja läksi kentälle, miss' itki kukat,
		Jo ennustellen urhon raivotöitä.

CRESSIDA.

		Ja mikä raivon syynä?

ALEKSANDER.

		Huhutaan,
		Ett' ylhä mies on Kreikan armeijassa,
		Sukuja Hectorille, Troian verta,
		Nimeltä Ajax.

CRESSIDA.

		Hyvä; entä sitten?

ALEKSANDER.

		Sanotaan, ett' on miesten mies per se,
		Ja seisoo omin jaloin.

CRESSIDA.

Niinhän joka mies tekee, jos ei ole päissään, tai sairas, tai jalkoja vailla.

ALEKSANDER.

Tämä mies, nähkääs, neiti, on omakseen riistänyt kaikenlaisten eläimien luonteen-ominaisuudet: hän on uljas kuin jalopeura, kömpelö kuin karhu, hidas kuin elefantti; mies, johon luonto on niin kasannut mielettömyyksiä, että hänessä uljuus on narrimaisuudeksi rutistunut ja narrimaisuuden höysteeksi pantu vähän älyn särvintä. Ei ole toisella ihmisellä sitä hyvettä, josta ei hänessä olisi haametta, eikä sitä pahetta, josta ei hänessä olisi pilkkua. Hän on synkkämielinen ilman syytä ja iloinen ilman aikojaan; hänellä on kaikki puolet, mutta kaikki niin nurinpuoliset, että hän on niinkuin luuvaloinen Briareus, jolla on monta kättä, eikä yhtäkään käytettävää, tai umpisokea Argus, joka on pelkkää silmää, mutta näköä vailla.

CRESSIDA.

Mutta kuinka sellainen mies, joka minua naurattaa, saattaa Hectoria suututtaa?

ALEKSANDER.

Sanotaan, että hän eilen tappelussa kävi Hectorin kimppuun ja paiskasi tämän maahan; suutuksissaan ja häpeissään siitä ei Hector ole sen perästä syönyt eikä nukkunut.



(Pandarus tulee.)


CRESSIDA.

Kuka tuossa tulee?

ALEKSANDER.

Setänne Pandarus, neiti hyvä.

CRESSIDA.

Hector on urhea mies.

ALEKSANDER.

Jommoista ei ole toista, neiti.

PANDARUS.

Mitä? Mitä?

CRESSIDA.

Hyvää huomenta, setä Pandarus.

PANDARUS.

Hyvää huomenta, orpana Cressida. Mistä te puhutte? – Huomenta, Aleksander. – Kuinka voit, orpanaiseni? Milloin olit Ilionissa?

CRESSIDA.

Tänä aamuna, setä.

PANDARUS. Mistä te puhuitte minun tullessani? Oliko Hector jo aseissa ja lähtenyt, kun tulit Ilioniin? Helena oli kai vielä makuulla, niinkö?

CRESSIDA.

Hector oli lähtenyt, mutta Helena oli makuulla.

PANDARUS.

Niin oikein; Hector oli aikaisin jalkeilla.

CRESSIDA.

Siitä me juuri puhelimme, ja hänen vihastaan.

PANDARUS.

Oliko hän vihoissaan?

CRESSIDA.

Niin tämä tässä sanoo.

PANDARUS.

Oli oikein, oli; tiedänpä vielä syynkin siihen; kyllä hän tänään hutkii ja huitoo, sen voin heille sanoa; eikä Troiluskaan anna hänelle paljoa perään; varokoot Troilusta, voin heille sanoa senkin.

CRESSIDA.

Mitä? Onko hänkin vihoissaan?

PANDARUS.

Kuka? Troilusko? Troilus on paras mies näistä kahdesta.

CRESSIDA.

Oi. Jupiter! Sehän ei ole mitään vertaamista.

PANDARUS.

Mitä? Eikö Troiluksen ja Hectorin välillä mitään vertaamista? Tunnetko miestä, jos hänet näet?

CRESSIDA.

Tunnen, jos olen ennen hänet nähnyt ja tunnen hänet.

PANDARUS.

Hyvä; Troilus on Troilus, sen sanon.

CRESSIDA.

Siis sanotte samaa mitä minäkin; sillä varmaan hän ei ole Hector.

PANDARUS.

Ei, eikä Hectorkaan ole Troilus eräässä suhteessa.

CRESSIDA.

Oikein, kumpaankin nähden; hän on oma itsensä.

PANDARUS.

Oma itsensäkö? Ah, Troilus-parka! Jospa olisi!

CRESSIDA.

Se hän on.

PANDARUS.

Silloin menen vaikka avojaloin Intiaan.

CRESSIDA.

Hän ei ole Hector.

PANDARUS.

Omako itsensä? Ei, hän ei ole oma itsensä. – Jospa olisikin oma itsensä! No niin, tuolla ylhäällä on jumalat; aika auttaa tai kaataa.

– Ah, Troilus, ah, jos minun sydämmeni olisi tuon tytön ruumiissa! – Ei, Hector ei ole parempi mies kuin Troilus.

CRESSIDA.

Pyydän anteeksi.

PANDARUS.

Hän on vanhempi.

CRESSIDA.

Anteeksi, anteeksi!

PANDARUS.

Toinen ei ole vielä siihen mittaan päässyt; toista sanot, kun se toinen pääsee siihen mittaan. Hector ei saa hänen älyään koko tänä vuonna.

CRESSIDA.

Eikä sitä tarvitsekaan, kun hänellä on omansa.

PANDARUS.

Eikä hänen ominaisuuksiaan.

CRESSIDA.

Siitä ei haittaa.

PANDARUS.

Eikä hänen kauneuttaan.

CRESSIDA.

Se ei häntä kaunistaisi; hänen omansa on parempi.

PANDARUS.

Sinä et osaa arvostella, tyttö. Itse Helenakin tässä taannoin vannoi, että Troilus, mitä ruskeaan pintaan tulee – sillä se hänellä on, se täytyy minun tunnustaa – mutta ei sentään ruskeakaan —

CRESSIDA.

Ei, vaan ruskea.

PANDARUS.

Niin totisesti, totta puhuakseni, ruskea eikä ruskea.

CRESSIDA.

Totta puhuakseni, totta eikä totta.

PANDARUS.

Hän korotti hänen ihoväriänsä yli Pariin.

CRESSIDA.

Mutta onhan Pariilla tarpeeksi väriä.

PANDARUS.

On kyllä.

CRESSIDA.

Siis Troiluksella olisi sitä liikaa. Jos hän korotti hänen väriänsä, niin on se kai heleämpää kuin tuon toisen; jos tällä on tarpeeksi väriä ja toisella vielä enemmän, niin on tämä liian tulista ylistystä sopiakseen hyvään ihoväriin. Yhtä hyvin Helenan kultainen kieli olisi voinut ylistää Troilusta hänen kuparinokkansa tähden.

PANDARUS.

Vannon luulevani, että Helena rakastaa häntä enemmän kuin Parista.

CRESSIDA.

Silloin se kreikatar totisesti on aika ilveilijä.

PANDARUS.

Olen varma, että näin on laita. Hän lähestyi häntä taannoin tuolla pyöreässä ikkunassa: – ja tiedäthän, että Troiluksella ei ole enempää kuin kolme tai neljä karvaa poskessa.

CRESSIDA.

Tosiaan, viinurinkin laskutaito jo riittäisi häthätää laskemaan ykköset yhteen.

PANDARUS.

Niin, hän on sangen nuori, ja kuitenkin hän noin vain kaapaten nostaa kolmea naulaa vaille saman verran kuin veljensä Hectorkin.

CRESSIDA.

Niinkö nuori mies, ja jo niin vanha kaappaaja?

PANDARUS.

Mutta todistaakseni sinulle, että Helena häntä rakastaa: – hän tuli ja laski valkoisen kätensä hänen halkinaiselle poskelleen, —

CRESSIDA.

Juno armahtakoon! Mistä siihen tuli halkeama?

PANDARUS.

No, tiedäthän, että siinä on kuoppa. Minusta hänen hymyilynsä kaunistaa häntä enemmän kuin ketäkään toista miestä koko Phrygiassa.

CRESSIDA.

Oo, hän hymyilee mahtavasti.

PANDARUS.

Eikö totta?

CRESSIDA.

Oo, aivan niin kuin pilvi syksyllä.

PANDARUS.

No, no, hiljaa! – Mutta näyttääkseni toteen, että Helena rakastaa Troilusta, —

CRESSIDA.

Troilus kyllä sen näyttää, jos te saatte sen toteen.

PANDARUS.

Troilusko? Hän, joka ei huoli hänestä enempää kuin minä tyhjästä munasta.

CRESSIDA.

Jos te pidätte tyhjästä munasta, niinkuin pidätte tyhjästä päästä, niin syötte kai kuoret kananpoikina.

PANDARUS.

En voi muuta kuin nauraa, kun ajattelen, kuinka hän kutitteli hänen poskeaan: – toden totta, hänellä on ihmeteltävän valkea käsi, se täytyy minun tunnustaa, —

CRESSIDA.

Kiduttamattakin.

PANDARUS.

Ja sitten hän ottaa keksiäkseen valkoista karvaa hänen poskestaan.

CRESSIDA.

Voi, vaivaista poskea! Moni ruuppa on rikkaampi.

PANDARUS.

Mutta siitäkös nauru syntyi! Kuningatar Hecuba nauroi niin, että silmät tulvivat.

CRESSIDA.

Myllynkiviä.

PANDARUS.

Ja Cassandra nauroi.

CRESSIDA.

Oli kai hillitympi tuli hänen silmäinsä padan alla. Tulvivatko hänenkin silmänsä?

PANDARUS.

Ja Hector nauroi.

CRESSIDA.

Mutta mitä sitten niin miehissä naurettiin?

PANDARUS.

He, sitä valkoista karvaa, jonka Helena keksi Troiluksen poskesta.

CRESSIDA.

Jos se olisi ollut viheriä, niin olisin minäkin nauranut.

PANDARUS.

He eivät niinkään nauraneet sitä karvaa, kuin hänen sievää vastaustaan.

CRESSIDA.

Mitä hän vastasi?

PANDARUS.

Helena sanoi: "Tässä on kaksikuudetta karvaa teidän poskessanne, ja yksi niistä on valkoinen."

CRESSIDA.

Sehän oli hänen kysymyksensä.

PANDARUS.

Niin oikein; siitä ei kysymystäkään. "Kaksikuudetta karvaa", sanoi Troilus, "ja yksi valkoinen; se valkoinen karva on isäni, ja kaikki muut hänen poikiaan." – "Jupiter!" sanoi Helena, "mikä noista karvoista on Paris, minun mieheni?" – "Se sarvipää", sanoi Troilus; "nyhtäkää se pois, ja antakaa hänelle." Ja siitä syntyi semmoinen nauru, ja Helena punastui niin, ja Paris suuttui niin, ja kaikki muut nauroivat niin, ettei ollut loppua tulla.

CRESSIDA.

Mutta nyt se tulkoon, sillä tätä on jo liian kauan kestänyt.

PANDARUS.

No niin, orpanaiseni, sanoin sinulle jotakin eilen; mieti sitä.

CRESSIDA.

Niin teenkin.

PANDARUS. Vannon, että se on totta: hän itkee sinua, niinkuin olisi huhtikuussa syntynyt.

CRESSIDA.

Ja minä kasvan hänen kyynelvesissään, niinkuin toukokuussa nokkonen.



(Peräymissoitto kuuluu.)


PANDARUS.

Kuulkaa! Palaavat taistelukentältä. Nouskaamme tuonne ylös, ja katselkaamme, kun kulkevat tästä ohi Ilioniin. Tule, orpana, rakas Cressida-orpana!

CRESSIDA.

Niinkuin tahdotte.

PANDARUS.

Tässä, tässä; tässä on erinomainen paikka; tästä me näemme mainiosti.

Sanon sinulle kaikkien nimet, sitä mukaa kuin kulkevat ohi, mutta huomaa Troilusta ennen muita.

CRESSIDA.

Älkää puhuko niin lujaa.



(Aeneas kulkee näyttämön poikitse.)


PANDARUS. Tuo on Aeneas; eikös ole muhkea mies? Hän on Troian parhaita, sen minä sanon. Mutta huomaa Troilusta; kohta saat hänet nähdä.

CRESSIDA.

Kuka se tuo on?



(Antenor kulkee ohi.)


PANDARUS.

Se on Antenor; sukkelapäinen mies, sen minä sanon, ja sangen kelpo soturi. Hän on niitä Troian parhaita älyniekkoja, ja sievä mies ulkonäöltään. – Milloin tulee Troilus? – Kohta saat nähdä Troiluksen; kun näkee minut, niin saat nähdä että nyökäyttää päätään.

CRESSIDA.

Antaako hän teille nyökkäyksen?

PANDARUS.

Saat nähdä.

CRESSIDA.

Jolla on, sille annetaan.



(Hector kulkee ohi.)


PANDARUS.

Tuo on Hector, tuo, tuo, näetkös, tuo! Siinä on miestä! – Niin, niin, Hector sinä! – Siinä, orpana, uhkea mies! – Oi, sinä uhkea Hector! – Näetkös, kuinka hän katsoo! Siinä on ryhtiä! Eikös olekin uhkea mies?

CRESSIDA.

Oi, uhkea mies!

PANDARUS.

Eikös olekin? Se tekee miehen sydämmen oikein hyvää. Katsos noita kuhmuja hänen kypärässään! Katsos tuonne, etkös näe? Katsos: tuossa! Se ei ole mikään leikin-asia. Siinä sitä on isketty! Kestäköön sen toinen, jos voi. Ne ne vasta ovat kuhmuja!

CRESSIDA.

Ovatko ne miekan lyömiä?



(Paris kulkee ohi.)


PANDARUS.

Miekanko? Minkä hyvänsä, se on hänelle yhtä; vaikka itse paholainen tulisi, hän ei siitä piittaa. Jumal'avita, oikein tekee sydämmen hyvää! – Tuolla tulee Paris; tuolla tulee Paris; katsos: tuolla, orpana! Eikös hänkin ole komea mies? Eikös olekin? – Noin vain, tuo on mainiota! – Kuka se sanoi, että hän tänään tuli haavoitettuna kotiin? Hän ei ole haavoittunut. Oi, se tekee Helenan sydämmen hyvää! Ah, kunhan nyt saisin nähdä Troiluksen! – Saat kohta nähdä Troiluksen.

CRESSIDA.

Ken se tuo on?



(Helenus kulkee ohi)


PANDARUS.

Se on Helenus. – Missä ihmeessä se Troilus viipyy? – Se on Helenus.

– Ei ole varmaankaan lähtenyt liikkeelle tänään. – Se on Helenus.

CRESSIDA.

Osaako Helenus taistella, setä?

PANDARUS.

Helenusko? Ei; – osaa; taistelee jokseenkin hyvin. – Missä ihmeessä se Troilus on? – Kuules! Etkö kuule? Kansa huutaa: Troilus! – Helenus on pappi.

CRESSIDA.

Mikä luikistelija se tuolla hiipii?

PANDARUS.

Missä? Tuollako? Se on Deiphobus. – Ei, se on Troilus. Siinä, orpana, se vasta mies on! – Hm! – Uljas Troilus, ritariston ruhtinas!

CRESSIDA.

Vaiti! Hävetkää! Vaiti!

PANDARUS.

Katsele häntä; tarkkaa häntä! – Oi, uljas Troilus! – Katsele tyystin häntä, orpana; näetkös, kuinka hänen miekkansa on hurmeessa ja kypärä enemmän rouhittu kuin Hectorin? Ja katsanto sitten, ja käynti! – Oi, ihmeteltävä nuorukainen! Ei vielä täyttänyt kolmea kolmatta. Noin vain, Troilus, noin vain! Jos minulla olisi sulotar sisarena tai jumalatar tyttärenä, niin saisi hän valita kumman tahtoo. Mikä ihmeteltävä mies! – Paris? – Paris on rojua hänen rinnallaan; lyön vetoa, että Helena, jos voisi vaihtaa, antaisi silmän väliä.



(Sotureita kulkee ohi.)


CRESSIDA.

Tuossa tulee lisää.

PANDARUS.

Aaseja, hölmöjä, moukkia! Kaunoja ja akanoita, kaunoja ja akanoita!

Lientä ruoan päälle! Troiluksen silmäin edessä voisin elää ja kuolla.

Älä noita katso, älä! Kotkat ovat menneet. Variksia ja naakkoja, variksia ja naakkoja! Olisin ennen Troiluksen tapainen mies kuin Agamemnon kaikkine kreikkalaisineen.

CRESSIDA.

Kreikkalaisten joukossa on Achilles, joka on parempi mies kuin Troilus.

PANDARUS.

Achilles? Kärrymies, juhta, oikea kameeli.

CRESSIDA.

No, no!

PANDARUS.

No, no? – Mitä, eikö sinulla ole älyä? Eikö sinulla ole silmiä? Tiedätkö, mikä mies on? Eikö sukuperä, kauneus, soma vartalo, puhelahja, miehuus, oppi, hienous, hyve, nuoruus, aulius ja niin edespäin ole se suola ja höyste, joka miehen maustaa?

CRESSIDA.

Niin, tuollaisen hakkeluksen, joka sopii höystöksi piirakkaan; mutta silloin onkin miehen höystö mennyt.

PANDARUS.

Sinä olet se nainen! Kukaan ei tiedä, mihin väistö-asentoon milloinkin turvaat.

CRESSIDA.

Selälläni turvaan ruumistani, älylläni turvaan juoniani, vaitiololla kunniaani, naamarilla kauneuttani ja teillä näitä kaikkia. Nämä ovat asentoni, ja varokeinoja mulla on tuhansittain.

PANDARUS.

Sanoppa yksikin niistä varokeinoistasi.

CRESSIDA.

Sitä varon teille sanoa, ja siinäpä se onkin paras varokeinoni. Jos en voi varoa pistolta sitä, mitä varoa tahtoisin, niin voin ainakin sen verran varoa, etten sano teille, miten piston sain, paitsi jos se niin turpoaa, ettei sitä enää voi peittää, ja silloin ovat kaikki varokeinotkin turhat.

PANDARUS.

No, sinä olet se!



(Troiluksen kantapoika tulee.)


POIKA.

Herrani, prinssi, tahtoisi heti teitä puhutella.

PANDARUS.

Missä?

POIKA.

Omassa kodissanne; siellä paraikaa riisuu aseitaan.

PANDARUS.

Sano hälle, poikaseni, että tulen.



(Kantapoika menee.)


Pelkään, että hän on haavoittunut; hyvästi, orpanaiseni!

CRESSIDA.

Hyvästi, setä!

PANDARUS.

Tulen takaisin tuossa paikassa, orpanaiseni.

CRESSIDA.

Mitä tuomaan, setäseni?

PANDARUS.

Lemmenlahjan Troilukselta.

CRESSIDA.

		Ja sillä lahjall' aiot – parittaa. —



(Pandarus menee)


		Hän valat, kyyneleet ja lahjat tarjoo,
		Ja niillä toisen pyyteitä hän varjoo.
		Mut Troilus mulle paljo tutump' on,
		Kuin mitä näyttää peili Pandaron.
		Toki emmin. Enkel' anottaiss' on nainen,
		Ja sitten tyhjää: hetken ilo vainen.
		Et paljon tiedä, jos et tiedä, tyttö,
		Ett' yltyy halutessa lemmen syttö,
		Ja että palavampi aina mies
		On saamattaan, kuin saavansa jos ties.
		Minulle lempi antoi ohjeen korjan:
		Jos myönnät, herran saat, jos kiellät, – orjan.
		Mua uskollinen lempi johdattaa,
		Mut sit' ei silmistäni nähdä saa.



(Menee.)





Kolmas kohtaus




Kreikkalaisten leiri. Agamemnonin teltan edusta.

(Torventoitauksia. Agamemnon, Nestor, Ulysses, Menelaus y. m. tulevat.)


AGAMEMNON.

		Te, ruhtinaat,
		Mist' on tuo tuskan kelta poskillanne?
		Se suuri esilause, jolla toivo
		Kaikk' alkaa askareemme päällä maan,
		Kutistui tyhjiin. Haitakkeita karttuu
		Suursuuntaisimpain urotöiden suoniin,
		Kuin pahkat, liian nesteen virtauksesta,
		Pilaavat ylvään kuusen, kutistain
		Sen solut, että kieroksi se kasvaa.
		Eik' uutta meille tämä pettymys,
		Ett' yhä seisoo Troia, vaikka sitä
		Jo kahdeksatta vuotta piiritämme;
		Kosk' entisetkin sotaretket kaikki,
		Joist' aikakirjat kertoo, ovat nurin
		Ja myttyyn menneet vastoin tarkoitusta
		Ja sitä mielikuvaa, jonka niistä
		On turhaan toivo luonut. Miks siis, prinssit,
		Punastuin toimiamme katselette,
		Häveten niitä, vaikka tämän viivyn
		Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen,
		Kuink' uuras ihmisten on kestävyys?
		Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä
		Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas,
		Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä,
		Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
		Mut onnen otsalla kun myrskyt riehuu,
		Erotus silloin jättipohtimellaan
		Ravistaa kaikki, välppää kaunat pois;
		Täyspainoiset ja valiot vain jäävät
		Hyveestä rikkaina ja puhtaina.

NESTOR.

		Kumartain pyhää valtaistuintasi,
		Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor
		Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen
		Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni,
		Niin venhokin sen sulo-parmailla
		Soluvi rinnan suurten laivain kanssa.
		Mut kun tuo tappelija Boreas
		Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso,
		Tukeva haaksi halkoo vesivuoret
		Ja kahden marjan elementin kesken
		Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu.
		Miss' on nyt korska venho, jonka heikot
		Ja ohukaiset laidat voiman kanssa
		Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt,
		Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus.
		Näin onnen myrskyssäkin tositarmost'
		Erottuu valhetarmo; päivänpaisteess'
		Enemmän karjan haittana on paarma
		Kuin tiikeri; mut murskaava kuin myrsky
		Kumaraan painaa pahkuraiset tammet
		Ja suojaa etsii kärpäset, niin silloin
		Olento uljas, raivon kiihtämänä,
		Saa raivomielen, soittaa myrskyn virttä
		Ja onnen toraan ärjyy.

ULYSSES.

		Agamemnon,
		Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo,
		Väkemme sydän, sielu, ainut voima,
		Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli
		Ja kaikkein tahto, – Ulyssesta kuule.
		Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne —



(Agamemnonille.)


		Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn,



(Nestorille.)


		Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran —
		Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen,
		Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi
		Sen vaskeen piirtää, – toinen samanmoinen,
		Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa
		Ja ilmasiteill', yhtä lujilla
		Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan
		Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää, —
		Niin suvaitkaatte toki, – sinä, suuri, —
		Ja sinä, viisas. – Ulyssesta kuulla.

AGAMEMNON.

		Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan
		Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa
		Sun suustas lähde, kuin on tietty että
		Thersiteen riettaan koirankidasta
		Ei äly, tieto eikä soitto soi.

ULYSSES.

		Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa
		Ja Hectorinkin miekka herraton,
		Jos näit' ei oisi syitä:
		Lamassa kaikk' on valtajärjestys;
		Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa
		Lutona kentällä, niin monta myös on
		Lutoa eriseuraa keskessämme.
		Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä,
		Johonka kaikki medentuojat kertyy,
		Niin mistä mettä? Naamioitse arvo,
		Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis.
		Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin,
		Ne arvon tietävät ja paremmuuden,
		Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot,
		Tavat ja toimet, kukin paikkansa.
		Siks aurinko, tuo loisto-planeetta,
		On ylhän matkan päässä istuimellaan
		Muist' erillään; sen terveellinen silmä
		Parantaa pahan tähden turmakatseen
		Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky
		Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat
		Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin,
		Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat,
		Maanjäristykset, merenmyllerrykset,
		Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu
		Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain
		Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain
		Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo,
		Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu,
		Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat.
		Ammattiseurat, oppineiden luokat,
		Etäisten rantamaiden välikauppa,
		Esikois-oikeudet ja suku-edut.
		Iän, kruunun, vallan, opin etuudet
		Pysyisi voimass ilman arvoa?
		Pois arvo vie, se soiton kieli sorra,
		Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy
		Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet
		Povensa nostaa yli äyräittensä
		Ja nielauksess' ahmaa vankan maan;
		Väkevä tulee heikon käskijäksi;
		Isänsä tappaa hurja poika; voima
		On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys —
		Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo, —
		Nimensä menettävät, samoin laki.
		Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta
		Käy mielivallaks, mielivalta himoks;
		Ja himo, mailman susi, – apureinaan
		Niin väkivalta niinkuin mielivalta, —
		Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin
		Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon,
		Tuollainen sekasorto tukahduksen
		On seuraus, jos arvo kuristetaan.
		Ja tämä arvon halveksinta aina
		Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta.
		Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast'
		On alempana; tätä seuraava,
		Ja seuraava taas tätä; aste asteelt',
		Ens' askeleesta esimiestä vastaan,
		Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy,
		Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi;
		Ja tämä kuume, eikä oma tarmo,
		On Troian turvana. Siis Troian vahti
		On meidän heikkous, ei sen oma mahti.

NESTOR.

		Ulysses ilmaissut on älykkäästi
		Sen kuumeen, jota meidän voimat potee.

AGAMEMNON.

		Kun taudin luonteen olet keksinyt.
		Niin mikä rohdoksi?

ULYSSES.

		Tuo suur' Achilles,
		Jonk' yleinen on huuto julistanut
		Väkemme ponneksi ja jäntereeksi,
		On saanut korvat täyteen maineen ilmaa
		Ja, arvoons' ihastuen, teltassaan
		Vain loikoo, ilkkuin töitämme. Patroclus
		Samassa rypee vuoteessa ja laskee
		Rivoja sutkiansa pitkin päivää;
		Eleillä naurettavan kömpelöillä —
		Joit' ilkamus se sanoo matkinnaksi —
		Meit' osoittelee; usein, Agamemnon,
		Ylevää majesteettiuttas ilkkuu;
		Kuin näyttelijä-kolho, – jonka äly
		On polvitaipeessa ja jolle hauskaa
		On kuulla haastelua puisevaa,
		Jot' askeleet ja sillan palkit pitää, —
		Hän surkeasti liioitellen matkii
		Sun suuruuttasi; ääni hällä on kuin
		Halenneen kellon, puhe kangertaa,
		Niin että jos sen karjuis suustaan Typhon,
		Se liialta jo tuntuis. Tuota rupaa
		Achilles-julku, patjall' oikoillen,
		Povensa pohjast' isoon ääneen nauraa:
		"Sep' oivaa! – Ilmi Agamemnon! Matki
		Nyt Nestoria, ry'i, näpli partaas,
		Kuin hänkin puhett' alkaissaan." Työn tekee;
		Se vastaa niinkuin pohja etelää
		Ja sopii niinkuin Vulcanus ja Venus.
		Achilles-jumala vain huutaa: "Oivaa!
		Ilmetty Nestor! Matki nyt, Patroclus,
		Kuink' öisessä hän häikäss' asestautuu."
		Ja silloin kaikki vanhan heikkoudet
		Ivaksi tehdään: kuinka yskii, rykii
		Ja koperoi kuin rampa kaulustaan,
		Jot' ei saa hakaan. Ritar' Uljas nauruun
		On kuolla, huutaa: "Riittää jo, Patroclus;
		Tuo teräksestä kylkiluut, ma muuten
		Ilosta pakahdun." Näin kaikkein meidän
		Ominais-tavat, kyvyt, luonnonlahjat,
		Yleiset ansiot ja yksityiset,
		Työt, suunnitelmat, käskyt, valmistukset,
		Kehotteet taisteluun ja rauhan hankkeet.
		Häviö, voitto, tosi, valhe, kaikki
		On tämän parin ivan-aineena.

NESTOR.

		Ja näiden kahden esimerkki – jotka,
		Niinkuin Ulysses sanoo, huhu kruunaa
		Jo vallan loistolla – se moneen tarttuu.
		Ykspäinen Ajax on ja viskoo päätään
		Ja uhmailee niin kuin tuo harteva
		Achilleskin; jää telttaansa kuin hänkin;
		Kestitsee puolueita; sotaa moittii
		Kuin mikä oraakeli; ja Thersiteen,
		Tuon konnan, joka herjaa lyö kuin rahaa,
		Likaamaan panee meitä kommillaan,
		Pilaamaan, heikontamaan asemaamme,
		Vaikk' ilmankin jo vaara ahdistaa.

ULYSSES.

		On politiikka heistä pelkuruutta,
		Sodassa älyn turhaks katsovat,
		Varullisuutta moittivat, ei mikään
		Pait nyrkki kelpaa. Tyyni hengen toimi,
		Jok' arvaa, kuinka mont' on lyöpää kättä,
		Kun tarve vaatii, ja jok' uuraalla
		Älyllä tutkii vastustajan voimaa,
		Se heist' ei sormen arvoista, – on muka
		Tohua, kynäsotaa, laiskan työtä;
		Niin että murrin, joka muurit ruhjoo
		Jykeillä, kieppuvilla painoillaan,
		On arvokkaampi rakentajan kättä
		Tai niitä, jotka tarkall' älyllään
		Panevat taitavasti koneen käymään.

NESTOR.

		Jos se on totta, niin Achilleen ratsu
		On monen Thetiin pojan arvoinen.



(Torventoitaus kuuluu.)


AGAMEMNON.

		Haa! Mistä toitaus? Katso, Menelaus.

MENELAUS.

Troiasta.



(Aeneas tulee.)


AGAMEMNON.

		Mitä täältä etsitte?

AENEAS.

		Tää suuren Agamemnoninko teltta?

AGAMEMNON.

		Tää.

AENEAS.

		Airuen ja prinssin sallitaanko
		Kuninkaan korviin tuoda hyvät tiedot?

AGAMEMNON.

		Paremman turvan kuin Achilleen käsi
		Suo kaikki Kreikan päät, jotk' yhteiseksi
		Sanovat pääkseen Agamemnonia.

AENEAS.

		Hyvä lupa, vahva turva! Mutta kuinka
		Voi hänen valtakatseillensa outo
		Erottaa hänet muista kuolevista?[4 - Kuinka – — outoEroittaa hänet muista kuolevista.Aeneas ja Agamemnon ovat tavanneet toisensa vain aseissa ja kypäränsilmikko silmillä.]

AGAMEMNON.

		Mitä?

AENEAS.

		Niin vain siksi kysyn, että voisin
		Omistaa hälle kunnioitukseni
		Ja nostaa poskilleni punastuksen
		Niin siveän kuin Koitar, kun se nuoreen
		Luo Phoiboon kainon katseen. Kuka on
		Se valta-jumala ja miesten pää?
		Ken on se suuri, ylväs Agamemnon?

AGAMEMNON.

		Tuo Troian mies meit' ivaa, taikka ovat
		Siroja hovikoita troialaiset.

AENEAS.

		Siroja hovikoita, lempeitä
		Kuin enkelit; niin rauhass' ovat aina;
		Mut sotia jos tulee, heill' on sappi,
		Käs' luja, vahvat jänteet, kelpo miekat,
		Ja, jos suo Jupiter, ei miehuudessa
		Heill' ole vertaa. Mutta vait, Aeneas!
		Vait, troialainen! Sormi huulille!
		Menettää kaiken arvon kehun sana,
		Jos kehuttu on itse kehujana,
		Mut vihamies jos vasten mieltään kiittää,
		Niin saamme kirkkaan ikimaineen niittää.

AGAMEMNON.

		Aeneas nimennekö, Troian mies?

AENEAS.

		Niin, Kreikan mies.

AGAMEMNON.

		Mik' asianne?

AENEAS.

		Anteeks,
		Se Agamemnonin on korvaa varten.

AGAMEMNON.

		Hän Troiasta ei mitään salaa kuule.

AENEAS.

		En tulekaan ma tänne kuiskaamaan;
		Ma räikkätorvell' avaan hältä korvat
		Ja panen käymään huomion, ja sitten
		Ma puhun.

AGAMEMNON.

		Puhu vapaasti kuin tuuli;
		Nyt Agamemnonin ei makuuaika;
		Ja jotta tiedät, ett' on valveilla,
		Hän itse sanoo sen.

AENEAS.

		Siis vaski-äänes
		Kajauta, torvi, kautta kählään leirin,
		Ja Kreikan joka urhon anna kuulla,
		Ett' ääneen Troia lausuu, mitä aikoo.



(Torventoitaus.)


		Suur' Agamemnon! Prinssi Troiass' on, —
		Sen nimi Hector, Priamuksen poika, —
		Jonk' on tää pitkä, veltto aselepo
		Jo ruostuttanut. Mun hän tänne laittoi
		Sanomaan näin: Kuninkaat, prinssit, herrat!
		Jos kreikkalaisten parhaimmiss' on ketään,
		Ken kunnialle lepons' altistaa,
		Ken mainett' etsii eikä vaaraa pelkää,
		Ken tuntee voimansa, mut arkuutt' ei,
		Ken armastaan ei lemmi sanoin yksin, —
		Ei valhevaloin, joita huulin vannoo —
		Vaan kaunottarens' arvon tohtii muussa
		Kuin lemmen painisilla julistaa,
		Sen kaksintaisteluun ma vaadin. Hector,
		Näet, Kreikanmaan ja Troian miesten nähden
		Todistaa tahtoo – koittaa ainakin – ,
		Ett' ehomp' on ja taatump' eukko hällä,
		Kuin mitä koskaan sylii Kreikan mies.
		Jos teiss' on miestä lemmess' uskollista,
		Niin leirinne ja Troian muurin väliin
		Huomenna hänet torvi taistoon kutsuu.
		Jos saapuu ken, niin kiittää häntä Hector;
		Jos ei, niin sanoo Troiaan palatessaan,
		Ett' ahavoittuneet on kreikattaret,
		Ei keihään-iskun arvoiset. Se siitä.

AGAMEMNON.

		Tuo lempijäimme tietoon saatetaan;
		Sen mielistä jos tääll' ei lie, niin kotiin
		Ne kaikki jäi. Täss' ollaan sotureita;
		Ja pelkuriks en sitä väittää emmi,
		Ken lempinyt ei ole eikä lemmi.
		Mies lempiharras esiin astukoon;
		Jos muit' ei ole, itse valmis oon.

NESTOR.

		Ja sano Nestorista, joka oli
		Jo täys mies, Hectorin kun isoisä
		Viel' imi rintaa: hän on vanha nyt;
		Mut jos ei meidän miehiss' ylimystä,
		Jok' intomielin puoltais armastaan,
		Niin sano, että kultakypärään
		Ma hopeaisen peitän partani,
		Käsvarren kuivan puen rautahihaan
		Ja näytän hälle, ett' ol' eukkoni
		Somempi hänen mummoaan ja kaino
		Jos kukaan. Hänen nuoruutensa merta
		Ne vastaa kolme tilkkaa vanhan verta.

AENEAS.

		Varjelkoon moisest' epänuoruudesta!

ULYSSES.

		Amen!

AGAMEMNON.

		Kätenne, jalo prinssi Aeneas!
		Aluksi saatan teidät telttaamme.
		Achilles saakoon kuulla sanomanne
		Ja teltta teltalt' ylimykset kaikki.
		Te jalon vihollisen vieraaks tänne
		Pitoihin jääkää ennen lähtöänne.



(Kaikki menevät paitsi Ulysses ja Nestor.)


ULYSSES.

		Nestor, —

NESTOR.

		Niin, mitä sanookaan Ulysses?

ULYSSES.

		Mull' aivoissani siittymäss' on aatos;
		Te olkaa aika, joka muovaa sen.

NESTOR.

		Mik' aatos?

ULYSSES.

		Tämä: tylppä kiila halkoo
		Visaisen pölkyn; röyhkeyden luste,
		Jok' uhkeass' Achilleessa jo täysin
		On kypsynyt, se täytyy niittää pois;
		Sen ruuhka muuten leviää ja versoo
		Ja peittää meidät kaikki.

NESTOR.

		Niin, mut miten?

ULYSSES.

		Tuo haasto, jonka uljas Hector laittoi,
		Vaikk' oli yleinen sen sananmuoto,
		Tarkoitti etupääss' Achillesta:

NESTOR.

		Tarkoitus selvä on, kuin kokonaisuus,
		Jok' yksiköist' on pienist' yhdistetty.
		Jos tämä julaistaan, niin vannon, että
		Achilles, vaikk' ois aivons' yhtä kuivat
		Kuin Libyan hiekka, – kyllin kuivat ovat,
		Apollo tietköön! – nuolen nopeudella
		Ja tuokiossa huomaa, että häntä
		Se tähtää haasto Hectorin.

ULYSSES.

		Ja ajaa hänet toimeen, niinkö?

NESTOR.

		Niin,
		Ja parast' oiskin. Kuka, pait Achilles,
		Vois Hectorilta kiistää kunniata
		Ja mainetta? Vaikk' oiskin kaikki pilaa,
		Niin paljo riippuu tästä kokeesta.
		Täss' älyäisi Troian maajas maku
		Jo meidän maineen nousun. Usko pois,
		Tään hullun kiistan mukaan arvoamme
		Vastedes arvioidaan. Sillä tulos,
		Vaikk' yksityistä koskee, yleisenkin
		On hyvän taikka pahan mittapuuna;
		Ja moinen näytelehti – vaikk' on rahtu
		Vain koko kirjaan nähden – lapsen hahmoss'
		Esittää, mikä jättiruho tästä
		On nousemassa. Meidän valikoimaks
		Hectorin kilpailija otaksutaan;
		Ja vaali, yhteismielen ilmaisuna,
		Perustuu ansioon; se kaikkein hyveist'
		Ikäänkuin ydinmehuks kiehittää
		Tuon yhden miehen. Hän jos alle joutuu,
		Kuink' eikö paisu miehuus voittajissa,
		Terästäin heissä itseluottoa!
		Jos tätä autetaan, niin joka jäsen
		On ase yhtä tehokas, kuin koskaan
		Sen käyttämä on miekka taikka jousi.

ULYSSES.

		Anteeksi suokaa: – Hectoria vastaan
		Achilles ei saa mennä. Näyttäkäämme
		Kuin saksat ensin huonoin tavaramme;
		Se ehkä ostetaan; jos ei, niin näyttää
		Paremman kiilto vielä paremmalta.
		Ei sallia saa koskaan, ett' Achilles
		Ja Hector kilpailemaan joutuvat;
		Häpeä tästä koitukoon tai maine,
		Niin kaksi kummaa seuraa kumpaakin.

NESTOR.

		Ja mitkä? Niit' ei näe vanhan silmä.

ULYSSES.

		Se maine, mink' Achilles sais, se kaikkein
		Tulisi osaks, jos ei pöyhkä ois hän.
		Mut liiaks on jo hävytön; ja ennen
		Saharan auringossa kärventyisin
		Kuin hänen silmäins' ivan poltteessa,
		Jos Hectorin hän voittaa; jos taas kaatuu,
		Niin parhaan sankarimme häpeään
		Nimemme särkyisi. Ei, arpokaamme
		Ja keinoilkaamme niin, ett' Ajax-kolhon
		Osaksi arpa lankee. Meidän kesken
		Hänelle antakaamme etuarvo;
		Se tekee hyvää suuren Myrmidoonin,[5 - Myrmidoonit, Thessalian kansakunta.]
		Jok' ahmii suosiota; harja laskee,
		Jok' ylpeämp' on taivaan kirjokaarta.
		Jos tyhmä Ajax voittaa, silloin häntä
		Kehumme kilvan; vaan jos menettää,
		Jää meille aina maine, ett' on meillä
		Uroja parempia. Kuinka käykin,
		Niin juoni tarkoittaa vaan sitä seikkaa,
		Achilleelta ett' Ajax siivet leikkaa.

NESTOR.

		Ulysses,
		Jo alan neuvojesi makuun päästä,
		Ja heti niitä Agamemnonille
		Vien maistimiksi. Hänen luokseen joutuin!
		Noin toinen koira tukkii toisen suun,
		Kun syötiks heität kateuden luun.



(Menevät.)





TOINEN NÄYTÖS





Ensimmäinen kohtaus




Kreikkalaisten leiri.

(Ajax ja Thersites tulevat.)


AJAX.

Thersites!

THERSITES.

Agamemnon, niin, – mitä, jos hänessä olisi äkämiä? Koko mies täynnä, yltä yli, päästä jalkaan?

AJAX.

Thersites!

THERSITES.

Ja nämä äkämät juoksisivat märkää? – Eikö silloin koko päämies olisi juoksusta märkä? Eikö se olisi oikein pakkopaise?

AJAX.

Koira!

THERSITES.

Silloin hänestä lähtisi jotakin; nyt en näe niin märkääkään.

AJAX.

Sinä emäsuden penikka, etkö kuule? No, tunne sitten!



(Lyö häntä.)


THERSITES.

Kreikkalainen rutto sinut syököön, senkin sekarotuinen härkäpää!

AJAX.

Puhu sitten, senkin homehtunut hapantaikina, puhu, taikka minä sinut koreaksi leivon.

THERSITES.

Ennen minä haukun sinut älykkääksi ja hurskaaksi; mutta varon, että hevosesi pikemmin voisi oppia puheen, kuin sinä ulkomuistilta rukouksen. Lyödä sinä osaat, etkös osaakin? Raavas-rutto sinut syököön konintapoinesi!

AJAX.

Myrkkysieni! Sano, mitä on julistettu.

THERSITES.

Luuletko, että olen tunnoton, kun noin minua lyöt?

AJAX.

Mitä on julistettu?

THERSITES.

Että sinä olet narri, arvaan ma.

AJAX.

Varo, sinä piikkisika, varo! Sormiani syhyttää.

THERSITES.

Jospa sinua syhyttäisi kiireestä kantapäähän, ja minä saisin sinua kynsiä! Tekisin sinusta inhottavimman ruven, mitä Kreikanmaassa on nähty. Kun partioretkillä liikut, niin lyöt yhtä laiskasti kuin toisetkin.

AJAX.

Julistus, sanon minä!

THERSITES.

Torut ja soimaat joka hetki Achillesta; ja kadehdit hänen suuruuttaan niinkuin Cerberus Proserpinan kauneutta, oikeinpa haukutkin häntä.

AJAX.

Rouva Thersites!

THERSITES.

Voisit häntä lyödä.

AJAX.

Möykky!

THERSITES.

Hän sinut rutistaisi ruhjoksi nyrkillään, niinkuin merimies rouhentaa korpun.

AJAX.

Äpärä penikka!



(Lyö häntä.)


THERSITES.

Jatka, jatka!

AJAX.

Noidan jakkara![6 - Noidan jakkara. Tuolin tapainen kidutuskone, johon Englannissa noidat sidottiin, kun tahdottiin pakottaa heitä tunnustamaan.]

THERSITES.

No, jatka, jatka, herra härkäpää! Sinussa ei ole enempää aivoja kuin minun kyynärpäässäni. Aasintamma sinua kaitkoon, senkin rupinen aasipukari! Olet täällä muka troialaisia nutistamassa; mutta niiden arviosta, joilla on vähänkään älyä päässä, olet myyty ja hukattu kuin barbaarilainen orja. Jos yhä minua piekset, niin alan minä kantapäästäsi ja sanon tuuma tuumalta, mikä olet, senkin sisukseton möhkö!

AJAX.

Koira sinä!

THERSITES.

Mokoma rupiruhtinas!

AJAX.

Rakki sinä!



(Lyö häntä.)


THERSITES.

Mars'in tolvana! Jatka, senkin kolho, senkin kameeli, jatka, jatka!



(Achilles ja Patroclus tulevat.)





Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/troilus-ja-cressida/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.



notes



1


Aseissa tulen. Tavallisesti oli prologin esittäjä mustassa samettipuvussa, mutta tässä hän on puettuna "aineen laadun mukaisesti", s.o. haarniskaan.




2


Hölmö, joka jäi tänne isästään. Sh: n keskiaikaisten lähteiden mukaan – sanotaan, että hän ei Homerosta tuntenut – oli Calchas "oppinut piispa Troiassa", jonka Priamus lähetti Delphiin oraakelilta tiedustamaan, miten sota päättyisi. Apollo ennusti huonoa loppua troialaisille ja neuvoi häntä menemään kreikkalaisten puolella, jota neuvoa hän noudattikin, jättäen tyttärensä Troiaan Pandaruksen hoitoon.




3


Ilion on tässä Troian kuninkaallinen linna.




4


		Kuinka – — outo
		Eroittaa hänet muista kuolevista.

Aeneas ja Agamemnon ovat tavanneet toisensa vain aseissa ja kypäränsilmikko silmillä.




5


Myrmidoonit, Thessalian kansakunta.




6


Noidan jakkara. Tuolin tapainen kidutuskone, johon Englannissa noidat sidottiin, kun tahdottiin pakottaa heitä tunnustamaan.


