Runoelmia
Johann Wolfgang von Goethe




Johann Wolfgang von Goethe

Runoelmia





I. LAULUJA, BALLADEJA Y.M



		Onni, minkä elo toi,
		Hyvä, paha, tässä soi.




Kankaan ruusu


		Näki poika ruususen,
		Ruusun kankahalla.
		Ol' niin nuori, kaunoinen,
		Poika luoksens iloiten
		Riensi joutumalla.
		Pikku ruusu punainen,
		Ruusu kankahalla.

		Poika virkkoi: Taitan sun,
		Ruusu kankahalla!
		Ruusu virkkoi: Pistän sun,
		Iäksi ett' muistat mun,
		Enp' oo valtas alla.
		Ruusu, ruusu punainen,
		Ruusu kankahalla!

		Taittoi häijy poika tuo
		Ruusun kankahalla;
		Ruusu pisti eikä suo —
		Eipä auta kaivut nuo,
		Jop' on valtans' alla.
		Pikku ruusu punainen,
		Ruusu kankahalla.




Sokkosilla


		Sa rakas Lotta kulta,
		Miks kääntyy poies multa
		Ain' avosilmäs sun?
		Vaan silmät sitehessa,
		Sa heti, haetessa,
		Jo löysit – miksi? – juuri mun.

		Sa tartuit kauloihini
		Ja pidit minust' kiini,
		Sun sylees kaaduin ma.
		Vaan, side silmist' poissa,
		Jo paljast' pilaa noissa!
		Sa naurain jätit sokkoa.

		Hän riensi tänne, sinne,
		Eik' tiennyt vihdoin minne,
		Hänt' kaikki pilkkasi.
		Jos et suo lempeäs mulle,
		En selville ma tulle,
		Vaan sokkona jään iäksi.




Löydetty


		Ma kerran salossa
		Kävelin,
		Noin suotta vainen
		Siell' kuljeksin.

		Näin varjosessa
		Ma kukkasen,
		Kuin silmä kirkas,
		Kuin tähtinen.

		Ma olin taittaa,
		Vaan kukka: No,
		Mun nääntymähän
		Sa poimitko?

		Siis juurinensa
		Ma nostin sen
		Sek' omaan' huostaan
		Vein aartehen.

		Hänt' turvapaikkaan
		Ma lasin. Siell'
		Hän viihtyy, kukkii
		Ain' yhä viel'.




Yhtäläiset yhteen


		Nous kevätkukka
		Tuolt' alta maan,
		Nous varhain kaikessa
		Sulossaan.
		Tul' mehiläinen,
		Joi imien: —
		Nuot kahdet kuuluu
		Kai yhtehen.




Runottarein poika


		Mait', metsä vieriellen,
		Mun virttäin viserrellen —
		Niin paikast' paikkahan!
		Ja tahdiss' kaikki liikkuu,
		Ja muodossa, näät, kiikkuu
		Kaikk' minuss' ainian.

		Ma tuskin oottaa taidan
		Ens heinää luona aidan,
		Ens kevätkukkaista.
		Net laulelen ma silloin,
		Ja talvi tulee milloin,
		Viel' noita muistan ma,

		Eip' estä lumi, halla,
		Ma laulan kaikkialla —
		Jo kukkii talvi tuo!
		Jo sekin kauno poissa,
		Ja suvi lehdikkoissa
		Mull' uudet riemut suo.

		Sill' tammen alla tuossa
		Kosk' nuoret nään ma koossa,
		Ma yllyttämään heit'!
		Jo jäykkä poika vierii,
		Ja tyly tyttö kierii
		Mun kuullen säveleit'.

		Te jotka siivet luotte
		Mun kantoihin ja suotte
		Mun yhä pyöriä vaan,
		Te runottaret, varmaan
		Myös mäkin luona armaan
		Tok' vihdoin rauhaa saan?




Itsepetos


		Mun naapurilla vastapäät',
		Kas, liikkuu akutin!
		Hän varmaan kuunteleepi, näät,
		Jos jäin ma kotihin.

		Ja luulevaisuus josko, min
		Ma näytin äskettäin,
		Ain' – kun sen nytpä pitääkin
		Viel' piilee syömessäin.

		Vaan, voi, ei noita ollenkaan
		Mun kyyhkyin tuumaile!
		Nyt näen ma: iltatuuli vaan
		Hän verhoiss' leikitsee.




Läsnäolo


		Kaikki ennustaa sua:
		Näyttäikse aurinko armas,
		Seuraat sa, toivon ma, pian.

		Kedolla astutko sa,
		Olet sa ruusujen ruusu.
		Liljain liljakin myös.

		Karkeloiss' liikut sa koska,
		Liikkuvat kaikki myös tähdet
		Kanssas ja ympäris sun.

		Yö! siis olis nyt yö!
		Nytpä sun loistosi voittaa
		Loistoa kultaista kuun.

		Hempeä, armas sa oot,
		Ja kukkaset, kuu sekä tähdet
		Palvelee, päivyt, vaan sua.

		Päivyt! – Siis mullekin oo
		Luojana herttaisten päiväin:
		Elo ja iäisyys siin'!




Joen rannalla


		Te laulut, muinoin rakkaat mulle,
		Pois unohduksen mereen jo!
		Teit' poika ei rakastetulle
		Eik' neiti enään laulelko.

		Teiss' armastain oon lauleskellut,
		Vaan armas petti, näetsen:
		Teit' veteen olin kirjoitellut,
		Siis uppokaat myös vetehen.




Meren tyyni


		Vesissä mi tyyni tuima!
		Meri nukkuu unissaan;
		Huolissa jo tähtää laivur
		Yhä suljaa pintaa vaan.
		Mitään tuulta ei niin mistä
		Kuolon rauha kauhea!
		Valta-aavikolt' ei pistä
		Esiin ei niin lainetta.




Onnellinen matka


		Vaan sumut jo särkyy,
		Jo selvenee taivas,
		Ja Eolo kahleens'
		Jo irralleen saa.
		Jo tohisee tuulet,
		Ja laivuri puuhaa:
		Sa joudu! Sa joudu!
		Jo halkeepi aalto,
		Jo lähestyy kauka;
		Jo näkyvi maa!




Kukkien tervehdys


		Sull' kukat, joit' oon poiminut,
		Tuhat tuokoot terveisii!
		Ma usein oon kumartunut,
		Oi tuhat kertaaki,
		Net vasten syöntäni painellut
		Sata tuhat kertaaki!




Suvella


		Maat, penkeret
		Kuink' kastehiset!
		Kaikk' kukkapäät
		Kuink' helmissä, näät!
		Kesk' puitten sää
		Kuin vireä tää!
		Kuink' valoss' kielin iloisin
		Nuot pikkulinnut semminkin!

		Vaan koskapa
		Näin kultani ma,
		Tuoll' kammioss',
		Noin matalass' tuoss',
		Noin kätkössä
		Juur päivyestä,
		Minn' koko mailma aava se
		Jäi kaikki koristuksine!




Kevätlaulu


		Läp' peltojenko,
		Vai niitulla jo,
		Puitten varjossa,
		Missä kulkevi kultain?
		Sanoppas sa!
		Tavannut armaan'
		En kotona,
		Hän siis varmaan
		On ulkona.
		Kauniisti kukkii
		Kaikk' keväillä;
		Armaani astuu
		Leppeänä.
		Tuolla rannalla ain',
		Missä suudelman sain,
		Ensimmäisen tuon kai,
		Näen ma jotai!
		Onko hän se, vai?




Rauhaton rakkaus


		Miss' sateet sinkuu,
		Miss' vihurit vinkuu,
		Läp' usman rotkoin,
		Läp' sumujen notkoin,
		Ain' e'espäin, sa,
		Ilman levotta!

		Ennen ma orjaksi
		Itseni antaisin,
		Kuin tätä ääretönt'
		Iloa kantaisin.
		Tunne tää, syöntä
		Syömeen mi luopi,
		Oi mitkä huolet,
		Tuskat se tuopi.

		Minne paeta jo?
		Erämaihinko?
		Kaikki turhaan vain:
		Elon kruunu ain',
		Onni rauhatta
		Oot, rakkaus, sa!




Vuorilinna


		Tuolla ylhäällä kalliolla
		Vanha linna kohoopi,
		Jossa porttien, muurein takaa
		Muinoin ritarit väijyili.

		Tuhaks poltetut ompi portit
		Kaikki kuollut ja rauhaisa;
		Noita muureja rauenneita
		Juuri kiipeän halki ma.

		Tässä, kas, oli muinoin kellar
		Täpö täynänsä viiniä vaan;
		Eip' enään pottuinensa
		Sinne piikanen laskeukkaan.

		Eip' etehen vierahitten
		Enään aseta pikaria,
		Eikä pyhäksi atriaks sitten
		Täytä papille pullonsa.

		Ei pojalle haluavalle
		Kulausta suo käytäväss',
		Eikä ota lahjastansa
		Sulot kiitokset vastaan täss'.

		Sillä kaikki, katot ja hirret,
		Paloi ammoin jo poroksi,
		Ja käytävät, kappelit, portaat
		Ovat muuttuneet raunioksi.

		Vaan koska kanteleineen
		Ja pulloine kultani
		Näin vuorelle valossa päivän
		Ma nousevan luokseni,

		Silloin kuolosta elo ja riemu
		Näät äkkiä kohosi,
		Ja kaikki kuin muinoin taasen
		Kävi juhlallisesti.

		Ol' kuin ylpeille vierahille
		Suojat aavat ois valmiina,
		Kuin jos lähestyis pariskunta
		Noilta uhkeilta ajoilta.

		Kuin jos pappi, arvokkaasti
		Jo seisoen kappelissa,
		Kysyis: Haluutteko toisianne?
		Mepä hymyillen vastaan: Jaa!

		Ja ympäri sulot laulut
		Aina syömehen tunkeupi;
		Häävieraitten asemesta
		Kaiku liittomme todisti.

		Ja, illan tultua, koska
		Kaikki vaipuvi unehen,
		Loi kallioon hehkuva päivä
		Vielä säteensä viimeisen:

		Siellä poika piikoinensa,
		Herroinahan hohtaa net,
		Eip' puutu toiselt' lahjat,
		Eikä toiselta kiitokset.




Matkustajan iltalaulu


		Sa, jok' taivahasta oot,
		Tuskille tuot tyvennystä,
		Kaksin vaivaiselle suot
		Kaksin myöskin virkistystä,
		Väsyksiss' jo oon ma näistä
		Murheista ja riemuista,
		Tule, rauha, älä väistä
		Enään rintoani, sa!




Toinen


		Yli maiden, soitten
		Rauha vallitsee;
		Lehdot kukkuloitten
		Nukkuin uinailee.
		Kaikess' levon taikaa!
		Linnut äänettä!
		Maltas hiukan aikaa,
		Lepäät myöskin sä.




Oma


		Ei mitään muut' mun omana;
		Kuin aate vaan, min vapaana
		Mun syömeni ilmi tuopi,
		Sek' joka hetki lempeä,
		Min kohtaloni hempeä
		Mun täysin nauttia suopi.




Sisilialainen laulu


		Sun mustat silmäsi
		Kun leimahtaapi,
		Ne huoneit' kumoon saa
		Sek' kaupunkeja.
		Siis liimaseinä tää,
		Mun syömen raukka,
		No ajatteleppas,
		Se kuinka kestäis!




Sweitsiläinen laulu


		Kävin vuorella
		Katsomassa
		Pikkulintuja —
		Voi!
		Kuin he lensi,
		Kuin he ensi,
		Kuinka pesiäns'
		Loi.

		Kävin puistossa
		Katsomassa
		Mehiläisien
		Ma työt:
		Kuin he suris,
		Kuin he huris,
		Tehden kennoja
		Päivät, yöt.

		Tuolla niitulla
		Olen käynyt —
		Kevät-perhoja
		Mikä vyö!
		Kuin he hyppii,
		Kuin he nyppii,
		Somint' leikkiä
		Lyö!

		Tuli juuri
		Meidän Heikki,
		Hälle näytin
		Ma ne:
		Kuin he teki.
		Naurain meki
		Sitt' teimme
		Kuin he.




Pyyntö


		Oi kaunis tyttönen,
		Sa tummin' tukkines,
		Jok' astut akkunall',
		Jok' pysyt parvellas!
		Tokk' suotta seisot sa?
		Oi jospa tähden mun
		Jos salpaa siirtäisit,
		Kuink' autuas oisin ma!
		Kuink' luokses lentäisin!




Ylpeälleen


		Tuon näetkös pomeransin?
		Viel' riippuilee hän puussa;
		Vaan maaliskuu on mennyt,
		Ja uusii kukkii tulvaa.
		Puun äärehen ma astun
		Ja virkan: Pomeransi,
		Sa kypsä pomeransi,
		Sa makea pomeransi,
		Ma puistan, kas, ma puistan,
		Oi puto'os syliini!




Pikari


		Konstikkaisen pikarin ma täyden
		Pidin pusertaen käsissäni,
		Imin maire-viiniä reunaltansa,
		Upottaakseni surut kaikk' ja tuskat.

		Astui luoksenipa silloin Aamor,
		Muhotteli mulle suopeasti,
		Kuni mieletöntä surkutellen.

		"Kuules sa, ma astian tiedän toisen,
		Johon sulompi on uppoominen;
		Mitäs annat, jos ma suon sen sulle,
		Täytän sull' sen sulo-nektarilla?"

		Kuinka helläst' on hän puhettansa
		Pitänyt, kun, Liida, lempyesi
		Mulle lahjoi ikävöitsevälle.

		Halatessani sun vartalosi,
		Koska imeskelen huuliltasi
		Kauan kätketyn ma lemmen mettä,
		Autuas ma kuiskaan itselleni:

		Moista astiata, paitsi Aamor,
		Jumaloist' ei yks'kään omistelle!
		Moisii muotoja ei tao Vulkaano
		Vasarillaan ikitaitavilla!
		Lehdekkäillä pankoon penkereillä
		Fauneistansa parhaita Lyeeo
		Herkku-rypäleitään pusertamaan,
		Salaist' itse käymist' valvoellen:
		Mikään toim' ei tuo häll' moista juomaa!




Yöajatuksia


		Teitä ma valitan, valitettavat tähdet,
		Jotka niin kauniina tuolla pilkehdätte,
		Merimiehille toivoa loistelette,
		Jumalain, ihmisten palkitsemattomina:
		Sillä te lemmi ett', ett' oo lempineet koskaan!
		Pysähtämättäpä vaan teit' ikuiset tunnit
		Taivahan aloja halki lennättävät.
		Mitä matkaa ootte jo kulkeneetkaan,
		Kunnes, viipyen povella armahaisen,
		Teit' ma ja sydänyötä oon unhotellut!




Laulusirkalle



(Anakreonin mukaan.)

		Autuas oot sa, pienokainen,
		Joka puitten lehvähillä,
		Vienon juoman viehättämä,
		Kuninkaana lauleskelet!
		Sulla kaikki omanasi,
		Minkä kedolla vaan keksit,
		Kaikki, min vaan aika tuopi;
		Elät rauhass' peltomiesten
		Kesken, heidän ystävänään,
		Kuolevaitten kunnioittama
		Sulon kevään sulo enne!
		Sua lempii runottaret,
		Foibo itse lempiä täytyy,
		Antoivat sull' hopeaäänen;
		Sua ei saavuta myös vanhuus,
		Runojain sa viisas sisar,
		Lihatt', verett' syntynyt sa
		Suruton maan tytär – melkein
		Jumaloihin verrattava.




Nektaripisarat


		Kosk' Minerva, auttaaksensa
		Armastaan Promeetteota,
		Täytetyn toi nektarimaljan
		Ales tuolta taivahalta,
		Onneksi näät ihmisilleen,
		Vuodattaakseen povihinsa
		Aistoa kauno-taitehisin,
		Astui näppärin hän jaloin.
		Ettei Jupiter hänt' huomais,
		Kallistuipa silloin malja,
		Sekä tippui tilkallinen
		Nestett' alas turpehesen.

		Jopa joutui mesiläiset
		Maistelemaan makeata;
		Lensi pikaisesti perho
		Myöskin tilkkaa saadaksensa;
		Hirmuinen myös hämähäkki
		Saapui esiin juoden vahvast.

		Onneksensa nauttinehet
		Ovat he ja muutkin pienot,
		Ne kun, kuni ihmisetkin,
		Nythän ovat osallisna
		Suloisimpaan – taitehesen.




Mignon


		Maan tunnetko, miss' kukkii sitronat,
		Kult' omenat miss' lehviss' hohtavat,
		Miss' lauha tuul käy sinitaivaalta,
		Nöyr' seisoo myrtti, laaker uljaana,
		Sen tunnetko?
		Niin, sinne kanssasi
		Mun tekis mieli mennä, armaani.

		Sa huoneen tunnet kattopylväillä?
		Kas salit hohtaa, suojat väreissä,
		Ja marmorkuvat mua tähtäilee:
		"Mit', lapsi raukka, teki sulle he?"




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/iogann-volfgang-fon-gete/runoelmia/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.


